keskiviikko 25. helmikuuta 2015

140# Outoa huumoria

Todella outoa..

Olin ystäväni ja keppariharrastelijan Tuhtiksen kanssa maastossa, joku kaunis päivä, ja hän kuvasi kaiken. Tosin me myös hyppäsimme ja hän kuvasi oikeastaan lähes kaiken. Tästä videosta tuli jotain niin eeppistä ja niin hauskaa, että oli ihan pakko laittaa se tännekkin. Eli materiaalin ja muokkauksen omistaa täysin Tuhtis. Naurakaa pois, itse nauroin todella paljon ;D Hauskaa viikonloppua (joka alkaa pian) kaikille! En valitettavasti saa upotettua videota, koska se on salainen/lukittu/tai jotain.



sunnuntai 22. helmikuuta 2015

139# Pakkas energiaa

Pipo päähän tai pakkasukko puree!

Ei ihan. Pakkasta ei oikeastaan paljoakaan ollut, mutta energistä meno ainakin oli. Menin siis Disneyllä ja viime liikutuksesta on taas kulunut aikaa, joten Disney oli aika energinen. Kuitenkin neiti oli ihanan kiltti itsensä ja kaikki sujui varsin hyvin.

Aloitin Disneyn kanssa tasaisella, työnskentelemällä volttien ja taivutusten kanssa. Sitten uralle ruvettiin ravailemaan, pidentämään ja kokoamaan. Uralla laukattiinkin ennen hyppäämisen alkamista. Koska menin tasapuolisesti esteitä että koulua. Kaikki sujui alkutunnista hyvin, hiukan liukasteltiin, mutta ei paljoa. Disney kulki varsin kivasti tasaisella ja kuunteli, ei laiskotellut ja teki tehtävänsä. Voltissa tuli aina vähän liukasteltua, mutta pysyttiin pystyssä. Kaikin puolin oli mukava aloitus.








Sen jälkeen alettiinkin hyppäämään. Aloitimme ravissa ihan pienestä esteestä ja sen jälkeen siirryimme hyppäämään laukassa. Loppujen lopuksi sitten nostimme. Hyppäsimme estettä aika kauan, molemmista suunnista, ravissa että laukassa. Disney hyppäsi reippaasti, tosin välillä sitä vähän laiskotti, mutta pienellä hoputtamisella Disney reipastui huomattavasti. Hypyt onnistuivat hyvin, ei tullut kuin yksi laiska tiputus ja yksi kielto, mutta muuten hypyt menivät varsin mallikkaasti.





Lopputunnista siirryin vielä tasaiselle laukkaamaan ja ravailemaan. Siinä työnskentelin hetken taas kokoamalla, asettamalla ja pidentämällä jne. Sitten siiryin menevään vielä pienen pientä, maahan kaivettua, puomia. Kun siirryimme tasaiselle laukkailemaan, Disneylle iski kauhea pakkas energia kohtaus ja pukitteli ja teki kaikkea hänen mielestää hauskaa, kunnes kaatui. Kyllä, Disney kaatui kyljelleen koska liukastui tyylikkäästi. Sen jälkeen Disney oli enimmäkseen todella, todella laiska ja sitä sai potkia sen jälkeen eteen. Pikkuinen kulutti kaiken energiansa loppujen lopuksi.




Sitten otin vielä vähän videota, en kuvannut paljoakaan koska keskityin eniten kuvien ottamiseen, valitettavasti. Joten alla on taas vaihteeksi koostevideota tästä ratsastuksesta, alla on jälleen linkki, mistä voit katsoa tämän videon Youtubesta.. Koostetta teille;



Katso video Youtubesta, paremmalla laadulla..

Nähdään taas ensikerralla, kiitos.. (:

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

138# Tikittävä maasto

Tikittävä täh?

Heippa! Ennen auringonlaskua, eli ennen pimeää päätin raahata itseni ulos. Siihen valoisaan aikaan, minkä jälkeen en viitsi enää mennä ulos riehumaan. Kentät on ihan kelvottomia, joten ainoa mahdollisuus on maastoilla. Yleensä en kauheasti maastoile, mutta nyt olen maastoillut, kenttien kelvottomuuden takia ja oikeastaan nauttinutkin siitä täysin siemauksin, ihan upeaa!


Maastossa oli varsinkin nyt aivan upeaa, sillä aurinko teki laskuaan, kuten sanottu ja taivas värjäytyi kauniiksi, en meinannut millään keskittyä itse ratsastukseen, kun auringonlasku oli niin kaunis. Tetris toki piti minut hereillä. Siitä puheen ollen, aika moni miettii tarkasti kenet ottaa maastoon ratsuksi. Minä en niinkään. Paitsi tänään, en halunnut perus kilttiä ja maastovarmaa löntystäjää vaan halusin ihan taatusti tulisemman ja tikittävämmän ratsun alleni maastoon ja Tetris osottautui oivalliseksi. Tosin tänään Tetris meni hyvin. Välillä tosin tehtiin vähän niitä omia juttuja, mutta loistoa oli!

Anteeksi taas auringonlasku.. :)
Ainoa maastokuva, jossa on Tetris edes jotenkin..

Maastossa oli oikeasti kivaa, oltiin vähän pellolla, mentiin ojien yli, laukattiin, ravailtiin, pukiteltiin, noustiin pystyyn, ryöstettiin.. Haha. Kyllä se meni ihan hyvin vaikka Tetris välillä innostuikin, loppumatkasta uskalsin jo antaa vähän pitkää ohjaakin, eikä tällä kertaa kostautunut edes minulle. Kaikinpuolin mukava maastoreissu, olisin kuitenkin voinut keksittyä myös Tetriksen kuvaamiseen. Otin tosin videota jonkin verran, aina kun oli mahdollista, joten meillä on jopa koostetta;

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

137# Jäätävä maasto

Jäätävän viimainen maastolenkki!

Heippa, olin jälleen Prinssiä liikuttamassa. Tälläkertaa mentiin maastoon, eikä jääty kentälle tekemään minkään näköisiä kiemuroita, sillä kenttä on peilijään peitossa! Maastossa ei niin liukasta ollutkaan, onneksi,. Valitettavasti ensimmäiset kuvat ovat otettu ''huonolla laadulla'', sekä ekat videot, koska oli jäänyt kamerasta surkeat asetukset päälle. Tajusin tämän vasta puolessa välissä ja korjasin asian, koittakaa kestää!

Ilma oli mitä hienoin, kovan tuulen lisäksi..

Alkuperäinen ajatus oli että menisin pellolle, mutta pellolla on todella paljon lunta, mutta se ei ole kantolunta, joten oli ihan turha mennä sinne polvia myöten kahlaamaan! Joten jatkoimme maastoon. Menimme pari maastotietä ja aina tilaisuuden tullen, laajalla alueella, otimme ravia ja laukkaa. Prinssi on vasta nuori, joten pienestähän se innostui, varsinkin kun sai kahlata lumessa. Ei meinattu millään pystähtyä. Paluu matkalla Prinssi oli ihan poikki, voi pientä..

Täyttä laukkaa!

ja... Prinssiltä lähti jalat alta!



Nyt mennään, Prinssi toteaa..


Otin toki hiukan videotakin, mutta en kauheasti, joten kokosin pikkupätkät tähän:

Voit katsoa tämän videon myös Youtubesta, paremmalla laadulla!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

136# Alicen koulukuvia

Tasaisella kuvausta

Jep, pääsin myös Alicen selkään tänään. En jaksanut ottaa videota joten otin pelkkiä kuvia. Menimme väistöjä, kokosimme ja pidensimme askelta. Alice kulki kivasti ja reippaasti, välillä kuitenkin tämä tammamainen Alice osoitti mieltään ihan riittävästi. Tunti meni hyvin ja Alicella oli todella mukava mennä. En tiedä olisinko muuttanut tunnissa mitään.

Alice lainasi Omg:n kankia, koska ei omista vieläkään omia suitisa, aikaansaamatonta..







Tunti oli varsin mukava! Tästä postauksesta ei alunperinkään pitänyt tulla pitkää, eikä että tässä olisi paljonkaan tekstiä tai edes materiaalia, toivottavasti silti jaksoitte lukea tämän, nähdään pian!

135# Nuorikolla treenailua

Nuorikolla meinaan Prinssiä

Heippuli! Olin ratsastamassa tallin nuorimmaisella ja vielä aikalailla projektiponilla Prinssillä. Prinssillä on vielä pitkä matka edessään, mutta yritämme antaa sille mahtavan alun. Prinssi on vaikuttanut todella lupaavalta, toistaiseksi Prinssin koulukuviot ovat vähän ruosteiset, mutta sieltäkin tulee todella kauniita liikkeitä kunhan jaksaa treenata. Estepuolella menee jo aivan loistavasti, sinäänsä. Tällä hetkellä Prinssin korkein on 75cm ja hyppytyyli on nyt jo upea! No se siitä..

Aluksi hiukan kuvailin Prinssiä hangesta käsin..

Aluksi menin kolmea hiukan korkeampaa ravipuomia, tosin laukkasimme jossain vaiheessa niidenkin yli. Ravipuomien jälkeen rupesin hyppäämään Prinssin kanssa pystyä. Tänään korkein pääsemämme este oli vain 65cm, eilen pääsimme 75cm, mutta silloin ei ollut näin paljon lunta. Muutenkin pari kertaa Prinssi liukastui ennen hyppyä ja tuli vähän romahtamalla alas ja tipuin, sen jälkeen vähän kielleltiin suuremille esteille, mutta pikkuesteet mentiin ihan kivasti.. Reipas ja kiltti Prinssi!





Hyppyjen jälkeen siirryin (jälleen) tasaiselle harjoittamaan Prinssin koulupuolta. Jotkut eivät näyttäneet niin vakuuttavilta ja jotkut taas näyttivät varsin kauniilta, Prinssillä on silti vielä paljon opeteltavaa koulu että estepuolella. Hieno hevonen tästä tulee!


Haha, ainakin on pitkää!

Tätä mieltä Prinssi on mun koulutuupeista :d


Ihanalla Prinssi ''vauvalla'' oli hauska mennä, kertakaikkiaan kun on niin kiva hevonen! Perinyt äidiltänsä ainakin koulupuolelle tuota omalaatuista säätämistä ja mielensä osoittamista..

Prinssi kuittaa!

Alla on vielä videota tästä liikutuksesta, musiikki valinta oli laiska, mutta tyytykää siihen :)


En oikeasti tajua miksi tää ei toimi Youtuben kautta, tämä kestää kauemmin kun teen tämän Bloggerin kautta, voi miksi lakkasit toimimasta.. No.. Katso video Youtubesta!

Nähdään ensikerralla!