lauantai 28. maaliskuuta 2015

147# Turhautumiseen turhautuminen

Onko teillä ollut joskus todella huono viikko?

Tämä on ollut minun katastrofi viikko, viikko alkoi mustankissan näkemisestä joka meni tien yli! Ihan oikeasti, tämä ei voi olla sattumaa, ei vaan voi. Koko viikko on ollut huono, mutta tänään piti mennä kisoihin, ja olisin mennyt ellei pyöräni olisi mennyt juuri tänään rikki! Juuri tänään ei ollut ketään joka kuskaa ja juuri tänään hajosi taas yksi puomi! Onneksi tämä viikko on pian ohi..

Ajattelin viimein raahautua turvallisesta huoneestani ulos, koska oletin kaiken menevän ihan hyvin, mutta ei, heti ratsastuksen alussa rikoin taas jälleen puomin, miten tämä voi olla mahdollista millään tavalla.. Ajattelin hypätä Fixulla, jolla minun piti mennä tänään kisoihinkin. Otin siis ratsukseni pettyneen kisahevoseni. Tai pettyneen ja pettyneen. Aloitin menemällä ristikkoa, yritin muutenkin välttää normaaleja esteitä, ensin harjoittelimme ristikoilla joka nousivat sivuilta, muttei keskeltä, tämä oli virkistävä harjoitus. Loppujen lopuksi hyppäsimme hyvin, hyvin kapeaa estettä. Tunti alkoi kiitettävän hyvin lämmittelin ympyrällä ja kun tuli hyppyjen aika kaikki meni suhtkoht hyvin, mutta kun olin ottamassa ainoa ''kuvituskuvan'' hajoitin puomin! Ei ole mahdollista, ei ei ei..

Vain sekuntteja ennen puomin hajoamista..

Ja näin jälleen kerran..

Kävin turhautuneena antamassa puomille ensiapua, teippaamalla sen, ja sitten laitoin esteen takaisin kasaan ja jatkoin hiukan turhautuneena ratsastusta. Korotimme sivuilta koko ajan, Fixu pysyi hyvin kuulolla, mutta loppua kohden se sai pikkuhiljaa tarpeekseen tehtävistäni. Lopuksi menimme kapeaa estettä jota kavensimme koko ajan, loppujen lopuksi nostin sen 50cm korkeaksi, ja hyvinhän Fixu sen ylitti, vaikak ratsastajaa epäilytti. Kuvasin vain videota joten nyt saatte nauttia laadukkaasta pätkästä;


Katso video paremmalla laadulla Youtubesta!

Nähdään pian uudestaan..

tiistai 24. maaliskuuta 2015

146# Miksi melkein 15-vuotias harrastaa keppareita?

Miksikö? Tyhmä kysymys!

Viime aikoina, on tullut yhä enemmän mietyttyä, miten hurjalta toisten mielestä voi näyttää kun melkein 15-vuotias tyttö harrastaa keppihevosia? Monet varmaan miettii että onko mulla kaikki ihan kotona tämän harrastuksen parissa, mutta kuka nyt siitä välittäisi mitä muut ajattelee? Minulla on paljon naapureita jotka ovat nähneet minut, monet luokkalaiseni, monet koulusta ovat nähneet minut. En ole koskaan kuullut (paitsi pariin otteeseen) minun harrastuksestani mitään paskan jauhantaa, mutta silti herää ajatus, mitä he miettivät, miksi? Miten joku voi olla niin lapsellinen?

Harrastuksen alkumetreiltä..

Ei se tuntunut missään kun olin 11-12-vuotias ja menin johonkin keppihevosen kanssa tai joku vastaantulija katsoi vähän oudosti, mutta nyt kun ikä alkaa painamaan, vaikka enhän ole kovinkaan vanha vielä. Monet harrastajat ovat jopa 16-18 vuotiaita, enkä ihmettele. Mutta kun koulu kiristyy ja aika vähenee, ikää kertyy, pelkään itse jättää tämän harrastuksen myöhemmässä iässä. Varsinkin kun koulun jälkeen tähtään lukioon. Kyllä siitäkin sitten kai selvitään.

Palataan aiheeseen. Miksi melkein, painotan sanaa melkein, 15-vuotias harrastaa keppareita? Hyvä kysymys. En voi sanoa sitä leikiksi, enkä lapselliseksi. Se kuulostaa väärältä. Olen kuullut pari epäpositiivista kommenttia, mutta niistäkin on jo aikaa. Monet vain pitää siinä 9-12 vuoden iässä pelkkänä leikkiharrastuksena tai leikkiviimana mikä menee ohi ajallaan, mutta ei se ole sellaista nähnytkään! Ainakaan omasta mielestäni. Tämä harrastus on pitkäkestoinen, tosin aikuisuuden lähestyessä 20-25 iässä, en usko kovinkaan monen enään kaipaavan keppihevosella menoa pihalla. Kuinka moni sitten soittaisi valkotakkisille miehille? Pelkään että aika moni.

Miksi? En vain pidä sitä leikkinä tai leikkiviimana, olen tosissani näiden ihanien kangaspalleroiden suhteen. Moni kavereistani on jättänyt jo harrastuksen taakseen ja katsoo varmaan hiukan enemmän muita keppihevosharrastajia vääristyneellä katseella. Minun intohimon liekkini ei ole palanut loppuun, eikä se edes ole vielä puolivälissäkään palamista. Myönnetään, monet pitää minua lapsellisena, sielultani olenkin varmaan 9-vuotias, mutta minkä minä sille voin? Tälläistä se on! Mitä te mietitte iän kasvaessa ja siinä vaiheessa kun ylä-asteen viimeiset vuodet alkaa kurkkia nurkan takaa?

lauantai 21. maaliskuuta 2015

145# Laiska Disney

Osaako Disney olla laiska?

Heippa! Pitkästä aikaa taas.. Raaskin juuri ja juuri mennä ratsastamaan, mutta ratsu valinta oli haastava. Loppujen lopuksi päädyin Disneyyn, joka oli todella laiskalla päällä. Alkuperäinen suunnitelma oli hypätä, joten tyydyin vain pikkuesteisiin, koska laiskuus oli ihan huipussaan.


Aloitin tasaisella treenamaan ja yritin saada Disneytä edes hiukan reippaammaksi, oli se puolessa välissä aika reipas. Mutta loppujen lopuksi laiskistui huimasti. Disney tuntui aluksi ihan kivalta, mutten saanut sitä kunnolla nostamaan jalkojaan tai saanut lennokkaita liikkeitä. Kaikin puolin Disney oli kuitenkin ihan okei, kulki sentään niska pyöreänä. Ja taipuikin hyvin. Ravailtiin ja laukkailtiin, mentiin puomejakin ja sen jälkeen pystyimme aloittamaan hyppäämisen..



Hyppäsin okseria, jota ennen oli kolme puomia. Okseri oli korkeimillaan 40cm, koska en viitsinyt hypätä yhtään korkeampaa ja Disney ei muutenkaan vaikuttanut yhtään innokkaalta. Lähestymiset olivat ihan okei, pudotuksia ja kieltojakaan ei tullut. Hiukan laiskahko, mutta olen ihan tyytyväinen.





Tyylit on 6/5, mutta ei voi mitään.. Nähdään ensikerralla! :)

lauantai 14. maaliskuuta 2015

144# Kokeisiin luku vai maastoon?

Arvatkaapa kumman tein?

Menin maastoon. EI yhtään, yhtään, innosta lukea joten eikun maastoon. Pitää kuitenkin yrittää lukea edes vähän, koska koulu. Jos jaksaisin vielä skarpata nämä viimeiset kokeet, mutten löydä mistään innostusta lukea kokeisiin. Urgh.


Ratsukseni valitsen Alicen, kuvaus oli aika vaikeaa, joten pelkkiä kuvia ja niitäkin on hyvin vähän. Yritäppä itse yksin kuvata keskellä ei mitään ilman kamerajalkaa.. No onneksi oli pari kohtaa missä pystyi kuvaamaan edes vähän. Alice oli aika rauhallisella päällä joten ongelmia ei tullut. Mennään ilman suurimpia selostuksia kuviin, koska ei ole kauheasti aikaa, pitää lukea;





Toivottavasti tämä lyhytkin postaus miellyttää, nähdään ensi kerralla!

tiistai 10. maaliskuuta 2015

143# On pomput mahtavia

On, on, varsinkin Fredin kanssa

Hellurei ja hellät tunteent! Ratsastin jälleen, kun kenttä oli vapaa ja ei tarvinnut edes hoitohevosta mennä katsomaan, joten kerkesin menemään ihan uloskin asti. Etsin jotain hevosta millä hypätä, taas vaihteeksi. Päädyin Frediin. Viimeksi kun Fredillä menin maastossa herran jalka, joka on oireillut aika paljon kaatumisensa (siskon kanssa) jälkeen, oli aika kipeä taas vaihteeksi.. Nyt se oli jo todella paljon parempi ja halusin herran mielenpiristykseksi hypätä. Suurin oli vain se 60cm, koska ainakin itselläni oli hyvinkin rankka päivä, ainakin liikunnan ohella.

Aloitin uralla ravaten ja laukaten, paljon ympyröitä ja kiemuroita. Teimme taivutuksiakin, sillä Fred oli aika jäykkä. Käännökset laukassa ja ravissa olivat hyvin jäykkiä, mutta kyllä se Fred siitä vetreytyi. Yritin vähän väistellä esteitä ja keksiä kaiken laista. Alkuveryttelimme enemmän oikeaan suuntaan, joka on tosin heikompi suuntani, ehkä siis oli vähän syytä treenata sitä. Oikeastaan Fred tuntui paremmalta melkein oikeaan suuntaan, taitaa olla oikea kylkinen kaveri.



Oikea laukkako parempi?

Sen jälkeen rupesimme hyppäämään kahta suhteutettua pystyä. Välissä oli tälläkertaa vain yksi askel ja siksi siihen vaati vähän voimaa korkeammilla esteillä. Fredillä meni aika hyvin, vaikka menimmekin enemmän vasempaan suuntaan. Fred liikkui reippaasti ja kulki hyvin pohkeiden välissä. Välillä yritettiin laiskotella, mutta kyllä se liikkeelle lähti. Kaikinpuolin oli mukava hypätä Fredillä pitkästä aikaa. Kentälle raahattu kolmas este, jäi aika tarpeettomaksi. Linjaa menimme 60cm korkeuteen asti, tosin ensimmäinen este oli vain 30cm, koska en viitsinyt sitä nostaa.


Ainakin on ilmavaraa, eikö?




Fredin ilme.. Nope.




Lopuksi menimme pientä jalannostelu tehtävää, käynnissä, ravissa ja laukassa. Menimme siinä sivussa vielä vähän ravia ja laukkaa uralla, hiukan taivutuksia ja laukanvaihtoja. Fred oli tässä vaiheessa jo aika laiskahko, mutta liikkui pyytäessä. Laukanvaihdot tosin vähän oli maatalaahaavia aluksi, kunnes päättäväisen ratsastuksen jälkeen niistäkin tuli kauniimpia. Hieno Fred!





Haha, ihan mallisuoritus!

Nähdään ensikerralla ;)

maanantai 9. maaliskuuta 2015

142# Mintta is back in business

Mintta, eikö se nyt aina ole?

Hei taas pitkästä aikaa. Mintta on viimein varsonut, kolmannen varsansa, pikku vauvasta lisää myöhemmin,. ja on siis takaisin töissä. Talvilomat, sekä mammaloma on nyt lusittu ja on aika palata töihin. Oli aika mielenkiintoinen aloitus. Pääsin kolmeksi kotiin, hiukan ennen ja yritin tehdä nopean vaatteiden vaihdon. Hain Mintan ja heti neiti rikkoi kuolaimettomat suitsensa, heti lähti ohja, en edes kerinnyt selkään kapuamaan.. sitten hädissäni etsin tallista suitsia. Viimein kun pääsin kentälle oli jo aika toivoton olo, kamerassa ei paljoa akkua ollut ja pian kenttäkin olisi varattuna. Yrgh.. No onneksi kerkesimme sentään aloittamaan ja saatiin hommatkin loppuun, tosin kamerasta loppui akku kesken.


Ensin menimme voltteja, ravissa sekä laukassa. Minttalle olin löytänyt kuolaimettomat,.. Mintta liikkui kiitettävästi, joskus vähän liikaakin. Mintta oli todella energinen, mutta välillä myös laiska. Tämä jääräpää päätti myös testailla minua pukeilla ja hepuli kohtauksilla. Kuitenkaan mitään hurjempaa ei tällä kertaa sattunut. Halusin hypätä ja katsoa missä kunnossa Mintta oli, ylsimme sinne 65cm asti, kunnes Mintan keskittyminen lopahti ja rupesi hepuloimaan enemmän, muutenkin esteille mennessä löytyi vauhtia, mittarista, jo aika runsas määrä.




Puomit vaan kilisee ja kolisee..



Ei näin hyvä ihmiset, ei näin..

Tunti meni kohtuu hyvin, lukuu ottamatta noita Mintan ihania hepuleita. Tamma sai taas näyttää tulisuutensa ja hyppytaitojansa. Kaikin puolin mukavaa. Minulla on teille vielä vähän videotakin;

Muista katsoa video myös Youtubesta, paremmalla laadulla.

Nähdään taas pian! ;) Harmi että kaikki parhaat videopätkät, kamera jätti kuvaamatta :'D

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

141# Kouluhevonenko?

Riippuu siitä osaako hevonen vai ratsastaja

Heippa! Olen osallistunut nyt sitten kenttäkisoihin ja yritän hikipäässä treenata niihin, radatkin pitäisi oppia, onneksi on vielä aikaa. Tuhtis oli tänää meillä ja auttoi minua tämän asian kanssa, eli radan treenaamisen, mutta siitä ei tullut oikein mitään kun koko ajan oli rata tai kirjaimet hukassa. Kaiken lisäksi treenaus piti tehdä pellolla, koska kentät eivät olleet hyvässä kunnossa, tai ne oli varattu.


Aloitimme tekemään nopeat alkulämmöt käynnissä. Vähän pysähdeltiin ja tehtiin voltteja. Ravissa teimme täyskaartoja ja lopuksi laukkasimme ympyrällä, sekä teimme laukanvaihtoja kokorataleikkojen avulla. Prinssi laiskotti, joten minulla oli suosiolla raippa. Ulkona tuuli ihan hirveästi, mutta selvisimme hengissä. Kuvista voin kiittää Tuhtista, joka jaksoi kuvata, kunnes tuli hiukan kylmä ja rupesi nuo rata jutut ärsyttämään siinä sivussa. Lopuksi kun rata ei millään onnistunut, en jaksanut enää vaivautua, pellon pohja oli muutenkin aika alta menevää tyyppiä.


Kaunis laukanvaihto Prinssiltä..



Olinko tyytyväinen? En tiedä. Sen tiedän että, ei minusta ole kouluratsastajaksi! Prinssi menee hienosti, potentiaalia löytyy hiukan, kisat tulossa. Tuleeko tästä mitään? Yritän nyt tunkea tuon vammaisen radan päähäni ja harjoitella lisää Prinssin kanssa. Toivottavasti sillon sujuu..

Tällä kertaa ei ole videota yhtään, nähdään siis ensi kerralla!