lauantai 24. joulukuuta 2016

284# Luukku 24

Hyvää joulua!


perjantai 23. joulukuuta 2016

283# Luukku 23

Raskain kokemus ikinä

Oli tehdä tätä joulukalenteria. No ei ihan! Otetaan pieni kertaus kalenteriin. Kaikki tarkkasilmäiset ja aktiiviset lukijat varmasti löysivät keskeneräisiä, viallisia ja myöhästyneitä luukkuja joista olen todella pahoillani. Alussa minulla oli jo valmiiksi 15 luukkua, mutta sitten se vähän jäi. 

Ilkeä tonttuponi ei arvosta sitä, ettei pääse juoksemaan kun kaikki aika mennyt joulukalenterissa.

Ideoiden keksiminen luukkuihin oli oikeasti hieman haastavaa ja mitään kovin raskasta en jaksanut tai kerennyt edes toteuttamaan, mutta onneksi joulukalenteri on nyt lopuillaan. Ensimmäistä kertaa sain jokatapauksessa toteutettua kalenterin alusta loppuun ja koko tämän innoitti vain ja ainoastaan yksi kommentti. Kiitos siitä yhdestä ainoasta kommentista ja katso mitä tälläinen laiskimuskin sai aikaan.

Toivottavasti nautit kalenterista ja ehkä ensi vuonna voisi tehdä kalenteria jo hyvissä ajoin.

Kiitos ja kumarrus.

torstai 22. joulukuuta 2016

282# Luukku 22

Keppihevosaakkoset

Nauttikaa keppihevosaakkosista ja pahoittelut puuttuvista kirjaimista. Jos itse olisit keksinyt jotain niin kommentoi ihmeessä mikä sinusta siihen sopisi?

Arvonta = Olen henkilökohtaisesti osallistunut moneen arvontaan, mutta ei ole onni suosinut vielä.
Bitte = Maailman paras hevonen jonka voi vaan omistaa.
Camu = Tästä listastahan tulee monipuolinen.
Delta ohjat = Omistan yhdet, muta kannatan silti enemmän kahta ohjaa.
Esteratsastus = Suurimmaksi osaksi se laji mitä harrastan kotona.
Full-cheek = Ainoa erikoisempi kuolain malli jota jaksan tehdä.
Google = Kyllä keppihevosaiheen parissa kelpaa googlailla.
HLN Mindexi = Yhden tärkeimmän ponin nimi.
Instagram = Yksi harrastukseni keskipisteistä, haha.
Jalostus = Tai vaihtoehtoisesti kasvatus. Haluan uuden vauvahepan...
Kouluratsastus = Se minun kutsumuslajini.
Laukka = Ehkä raskain askellaji ever.
Maastoilu = Silloin kun on paikat liian kipeät tätä jaksaa tehdä!
Nopeus = Yksi asia jota en sisäistä varsinkaan estekisoissa.
Olympiakuolain = Se yksi kuolain muiden sekaan joka on inhottava tehdä.
Piaffe = Yksi suosikki liikkeeni.
Q
Ratsastus seura = Se mitä haluaisin enemmän.
SM-kilpailut = Se minne haluaisin päästä ensimmäistä kertaa.
Trippeli = Näitä esteitä olisi kiva nähdä kisoissa useammin.
Uittaminen = Harrastettu on aika rutosti tätäkin.
Vesi-este = Ehdoton kilpailujen suosikkiesteeni!
Welsh poni = On ollut suuri osa Speedlimitin historiaa syystä sun toisesta.
X
Y
Z
Å
Ä
Ötökkäloimi = Se kauan unelmoitu loimi, jota en ole saanut aikaiseksi.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

281# Luukku 21

Throw Back joulukuvien kera!

Jouluisia kuvia vuodelta 2014. Olkaas hyvät.


Kuvassa tallissa ennen asunut friisiläistamma Ronja, joka asuu nykyään Legendin luona.


 Tottakai Fred oli joulukuviemme ykkönen vuonna 2014!

tiistai 20. joulukuuta 2016

280# Luukku 20

Väreistä

Hellurei! Itse olen erittäin kiinnostunut värien genetiikasta ja nyt puhun oman ymmärtämykseni mukaan muutaman väriasian. Itsekkään en vielä ole mikään superasiantuntija joten faktat kannattanee vielä vilkaista netistä ennen kuin täysin liitytte minun mielipiteisiini.


Otetaan esimerkki poniksemme Steppi. Stepin pohjaväri on ruunikko, eli tässä tapauksessa EE AA. Stepillä on E:tä, sekä A:ta kaksin kappalein geenivalikoimassaan, joka johtuu siitä, että orin isällä, että emällä on EE ja AA. E tai e on tässä tapauksessa mustageeni, joka tavalliseen pohjaan aiheuttaa mustan värin. A tai a on tässä tapauksessa geeni, joka aiheuttaa mustan värin muuttuvan ruunikoksi. Stepin isä on kimo, mutta Steppi ei selvästikkään ole kimonkantaja, sillä se näkyisi hevosessa. Kimo geeni eli G siis aina vaalentaa hevosen kimoksi, jos se sellaisen omistaa. Tässä tapauksessa Stepin kimouden kohdalle voidaan laitaa merkintä gg. Kirjavuuskuvion aiheuttaa overo geeni eli O. Stepin kohdalle merkitään Oo sillä hevonen ei voi omistaa kahta overo geeniä ilman lethal white syndroomaa eli OO, joka johtaa muutaman päivän sisällä vastasyntyneen varsan kuolemaan. Lopulliseksi väri riviksi saamme EE AA Oo sillä kimon voi jättää kokonaan pois jos halutaan ilmaista väri lyhyesti. Normaalilla suomenkielellähän Steppi on ruunikonkirjava tai ruunikko, overo.

Tipuitko kärryiltä?

Ei huolta olisin itsekkin tippunut.

Otetaan helpommaksi esimerkiksi Fred joka on vaaleanpunarautias. Koska Fredillä ei ole mustaa geeniä eli E:tä ollenkaan on siis sen osuus ee. Ilman mustaa geeniä ei ole mahdollisuutta siis saada ruunikkoa geeniä näkyviin, mutta Fred voi hyvin olla kantaja. Tässä tapauksessa kuitenkin merkitsen Fredille aa. Ilman siis näitä geenejä jäljelle jää liinaharjainen rautias, mutta koska Fredillä ei ole linaharjaa on Fredillä oltava ainakin yksi jouhia tummentava geeni eli F. Lopullisesta rivistä saamme arviolta ee aa Ff. Yksinkertaisempi kuin edellinen eikö vain?

Kiinnostuitko itse asiasta vai onko tuo täydellistä astrofysiikkaa?

maanantai 19. joulukuuta 2016

279# Luukku 19

Häpeänkö harrastustani?

Tämä on varmasti varsinkin keppihevosia harrastaville yksi iso kysymys. Häpeänkö omaa harrasustani ja piilottelenko tosissaan asiaa josta minä itse niin suuresti nautin?

Minua ei ole ikinä koskaan ikinä kiusattu keppihevosten takia enkä ole joutunut minkään sortin sanaharkkaan asiasta. Olen siis päässyt helpolla, mutta yleisesti ottaen kun minulta kysytään mitä minä harrastan vastaukseni on yksinkertainen. ''Harrastan ratsastusta'' ja siihen se jääkin. En mainitse ensimmäisenä uudelle ihmiselle harrastustani, mutta ajan myötä tutumalle kaverille, joka on jo tutustunut minuun ja toisinpäin kerron kyllä ''salaisesta'' harratuksestani. Pelkäänkö siis sitä, että ihminen tuomitsee minut kuulemansa perusteella jos emme tunnekkaan niin hyvin.

Entä jos lähden keppihevosen kanssa ihmisten ilmoille? Pitkälle maastoon, kaupunkiin, Yyteriin tai minne muualle tahansa. Pelkäänkö ihmisten katseita ja välttelenkö niitä? Peitänkö keppihevoseni vaikkapa takin alle ja kävelen katse maassa ohi? On totta, että on ihmisiä jotka eivät minun puolestani tarvitse tietää tästä upeasta harrastuksestani sanaharkan pelossa, mutta en häpeä tätä harrastusta. Jos joku kysyy minulta suoraan harrastanko keppihevosia vastaukseni on selkeästi kyllä.

Ei. En häpeä harrastustani.

Pelkäätkö sinä muiden mielipiteitä tai ajatuksia harrastuksestasi?

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

278# Luukku 18

Vinkkunurkkien vinkkinurkka

Kaikki me etsimme joskus vihjeitä varusteiden ja hevosten tekoon, mutta koska olen aivan liian laiska toteuttaakseni itse vinkkejä hevosen ja varusteiden tekoon kokoan teille hyödyllisiä linkkejä, josta te itse voitte etsiä itsellenne hyödyllisiä vinkkejä. Jos tiedät lisää sivuja, palstoja ja niin edelleen linkitä se kommentti osioon!

Ratsastusvinkkejä jne.
Iisantallin vinkit keppihevosen kanssa puuhasteluun
Iisantallin vinkit ratsastustunneille
Snow Horse kouluratsastus

Materiaalit jne.
Iisantallin tilpehöörien löyty vinkit
Iisantallin kankaan venymisen hillintä
Iisantallin kangasvalistus

Varusteiden teko jne.
Iisantallin soljen kiinnitys
Iisantallin nivelkuolainten teko
Iisantallin pyöröpunos ja letitys
Harrastuksena keppihevoset varusteiden teko-ohjeita
Chiaron tee-se-itse: varuste ohjeita
Snow Horse varusteet

Keppihevosen teko jne.
Iisantallin keppihevosen täyttö
Iisantallin keppihevosen kiinnitys keppiin
Harrastuksena keppihevoset hevosen teko-ohjeita
Joeyn vinkit keppihevosne tekemiseen
Chiaron tee-se-itse: keppihevonen
Chiaron tee-se-itse: keppiponi

Muuta
Snow Horsen keppihevosten värit
SKH-foorumin vinkkinurkka (kirjauduttava)
SKH-foorumin nimi vinkit (kirjauduttava)
SKH-foorumin rotu, sukupuoli ja nimi vinkit (kirjauduttava)
SKH-foorumin uudelleenaloittamisvinkkejä (kirjauduttava)

lauantai 17. joulukuuta 2016

277# Luukku 17

Tärkeimmät ja mieleenpainuvimmat hevoset

Speedlimitin neljän vuoden historiaan liittyy monia eri hevosia ja osa heistä ovatkin olleet osa tätä historiaa jo pidemmän aikaa. Kuitenkin nyt mietimme mieleenpainuvimpia hevosia, jotka ovat nimenomaan olleet minulla ja täten muuttaneet pois.

Mintta on kaikkein nopeimiten mieleen tuleva. Mintta oli kimo welsh mountain tamma, jonka kanssa kilpailin ensimmäiseksi kilpailuni ja luokkani, hyppäsin ennätykseni, sekä sain ensimmäiset kasvattini maailmaan. Mintasta tärkein jäänyt asia onkin tämän varsa Demi.

Mintta ja Naksu blogin alkutaipaleiden aikoihin.

Vappu ei varmastikkaan ole blogin puolella kovinkaan tunnettu, mutta se oli ensimmäinen koskaan tekemäni keppihevonen ja voin vain todeta, että se ei ollut kaunis. Ruunivoikko gotlanninruss siitä taisi loppujen lopuksi tulla.

Lady on ensimmäinen omistamani keppihevonen ikinä. Sain sen todella nuorena ja se pyöri nurkissa pitkään kunnes keppihevosharrastukseni sai totaalisen potkun. Lady oli vaatimaton kaupan keppihevonen, joka loppujen lopuksi lopetettiin jalkavaivojen vuoksi.

perjantai 16. joulukuuta 2016

276# Luukku 16

Varuste-esittely

Hevosten varusteiden esittely videolla. Nauttikaa! Videolla esiintyy muutama huolimattomuus virhe:

* Pinkkiin taipuva oli tarkoitettuna liilaan taipuva.
* Riimunaru oli tarkoitettuna riimu.


torstai 15. joulukuuta 2016

275# Luukku 15

Tunnearvo versus ulkonäkö

Miten te määritätte hyvän keppihevosen? Onko teille tärkeämpi kaunis ulkonäkö, jota kaikki ihailevat vai hevoseen kohdistuva tunnearvo tai kenties ratsastettavuus. Nykyiset keppihevosen arvot taitavat kaikilla harrastajilla suurimmaksi osaksi olla ratsastettavuuden, että kauniin ulkonäön symbioosi, mutta myös taivutaan vahvasti vain kauniin ulkonäön havitteluun.

Olen itsekkin taipunut tähän, mutta silti arvostan ehkä enemmän tunnearvosidettä. Onhan minulle Bitte, Steppi ja Kake, jotka ovat varsin kauniita ja kalliita hevosia, mutta ne olivatkin melkeinpä jopa sattumalta hankittuja vaikka olin itsekkin unelmoinut siitä todella kauniista ja kalliista hevosesta ja useampien vuosien ajan. Joka tapauksessa onhan sitä mukava mennä kisoihinkin tai ihan vain treenaamaan kun on nätti hevonen kourassa. Vai onko näin?

Instagramissa saan usein huomata, että Biitti saa kaikista hevosistani vähiten tykkäyksiä varmastikkin lahnamaisen ulkomuotonsa vuoksi. Biitti ei ole mikään kaikkein kaunein hevonen tai alunperinkään mikään valioyksilö, mutta ratsastettavuudeltaan Biitti on sitäkin mahtavampi ja sen tyyppinen keppihevonen johon voi luoda vahvan tunnesiteen ja antaa anteeksi joka suuntaan tuijottavat silmät. Olen kuitenkin pidättäynyt laittamasta Biitistä kuvia Instagramiin useammasta eri syystä.

Fredin kanssa mennessäni saan useasti huomautuksia ponin suuttomuuden vuoksi ja ehkä jopa siksi Fred ei taida olla kovinkaan monen suosiossa omasta mielestäni supersuloisen ulkomuotonsa vuoksi. En ikinä voisi kuvitella, että Fredillä olisi suu. Fred on juuri täydellinen tuollaisena.

Muistakaa hei, että kaikki hevoset eivät voi olla täydellisiä eivätkä maailman kauneimpia. Hevosen vähemmän kauniin ulkomuodon voi korvata aivan upea luonne ja ratsastettavuus. Ei aina mietitä, että hevonen on arvokkaimillaan kun se maksaa enemmän kuin mitä useimmat harrastajat saavat kaikista hevosistaan yhteensä.

Taivutko itse havittelemaan kaunista ulkonäköä kaikkien muiden osa-alueiden korvaamiseksi?

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

274# Luukku 14

Happy B-day to me!

It's time to party! Nyt nimittäin olen virallisesti 16-vuotias, joka luetellaan jo SKH-foorumilla senioriharrastajaksi. En itse ihan vielä kutsu itseäni senioriharrastajaksi, mutta kyllähän tuota ikää on jo tullut ja keppihevoset ovat olleet jo 12-vuotiaasta asti minun elämässäni. Mahtavaa!


tiistai 13. joulukuuta 2016

273# Luukku 13

Faktat minusta!

Nyt näemme 30 faktaa minusta itsestäni! Ready? Let's go!

1. Anime on enemmän tai vähemmän osa elämääni.
2. Suosikki animeja ovat mm. AOT, Parasyte, Future Diary jne.
3. Olen hitaasti syttyvä ns. ujo piimä.
4. Musiikki on minulle melkeinpä kaikki kaikessa.
5. Harrastan virtuaalitalleilua ravihevosten, että ratsujen parissa.
6. Piirrän ja valokuvaan mielelläni.
7. Minun on erittäin vaikea sanoa kiitos ja anteeksi.
8. Ahdistun herkästi eri tilanteissa ihmisten kanssa.
9. Harrastan myös ratsastusta ja minulla on vuokrahevonen.
10. Rakastan mennä oikeilla hevosilla maastossa ja ottaa siitä ilon irti.
11. Suosikki koirarotuni on welsh corgi (yllätys yllätys..)
12. Pelaan Horse Eden Eventing -peliä vain ''värien jalotuksen'' vuoksi.
13. Olen kiinnostunut hevosten värigenetiikasta ja väreistä ylipäätään.
14. Osaan hevostenvärit niin englanniksi kuin suomeksikin.
15. Keppihevosten teko jää aina jumittamaan harjaan.
16. Olen tehnyt arviolta reippaasti alle 20 keppihevosta.
17. Mitä erikoisemman värinen hevonen sen parempi.
18. Inhoan keksiä keppihevosille nimiä.
19. En ole koskaan kilpaillut valmiiksi suunniteltua kür-ohjelmaa.
20. Koodaan ja teen ulkoasuja enemmän kuin mielelläni.
21. Olen suhteellisen hyvä koulussa.
22. Jatko-opintona olen suunnitellut lukiota ja sieltä yliopistoa.
23. Rakastan hyviä meemejä.
24. En ole koko yläasteen aikana ottanut kuvaamataitoa, sillä inhoan opettajaamme.
25. Inhoan maalaamista.
26. Pidän erikoisista kuolaimista ja varusteista.
27. Minulla on hevosten varusteiden suhteen pehmustefetissi.
28. Haluaisin kaikkia hienoja varusteita keppihevosilleni, mutta olen laiska tekemään niitä.
29. Pidän myös kirjoittamisesta, mutta olen jälleen laiska.
30. Haluaisin kovasti uusia hevosia aina vaan.

maanantai 12. joulukuuta 2016

272# Luukku 12

Tavoitteet 2017


Kaikilla on tavoitteita ja nyt tulevat minun tavoitteeni.

SM-kisatasolle pääseminen on ollut unelmani jo jonkin aikaa ja varmasti tulee olemaan niin kauan kuin tämä toteutuu. Aijon pyrkiä SM-koulumestaruuteen, mutta ei sitä koskaan tiedä pääsenkö edes alkukarsinnasta läpi kun mestaruuteen otetaan enää vain kymmenen ratsukkoa kilpailemaan mestaruudesta.

Kunto nouseemaan on nyt ajankohtaiseksi tullut tavoite, sillä haluan jaksaa mennä vaativiakin kilpailuratoja ilman suurempaa ongelmaa, sillä huomaan varsinkin polvieni ja oman kuntoni pettävän herkästi kouluradoilla kun kuntoni kerta on aika heikko.

Kilpailuissa käyminen on melkeinpä itsestään selvyys. Olen alkanut pitämään kilpailemisestä enemmän tai vähemmän ja täten haluan kisaamaan ensikesänäkin yhtä paljon tai jopa enemmän mitä kilpailin tänä kesänä ja saada täten lisää kilpailukokemuksia ja varmuutta.

Leirillä käyminen olisi aivan mahtavaa. En ole vielä kertaakaan päässyt itse osallistumaan leirille ja täten haluaisin sitä enemmän kuin mitään muuta! Olisi aivan mahtavaa päästä kokemaan porukalla hyvää leirihenkeä ja päästä treenaamaan valvotun silmän alla pitkästä aikaa.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

271# Luukku 11

Tunnetko Speedlimitin? Palkinto luvassa!

Nimen omaan! Seuraavaksi on luvassa kiperiä kysymyksiä ja eniten vastauksia oikein saanut saa jouluisen yllätyspalkinnon, joka lähetetään voittajalle tulosten selvitessä. Jos tulee tasapeli pisteiden kesken voittaja arvotaan parhaiten arvanneiden joukosta. Vastaukset joko kommentoimalla tähän postaukseen tai lähettämällä ne sähköpostiin kht.speedlimit02@gmail.com otsikolla Tunnetko Speedlimitin? Onnea visaan!

1. Speedlimit on perustettu?
A) Kesällä 2013
B) Kesällä 2012
C) Syksyllä 2012

2. Ensimmäiset blogissa esiintyneet omat hevoset?
A) Skipper ja Tulli
B) Santtu ja Skipper
C) Skipper ja Kuutti

3. Kuinka kauan kaiken kaikkiaan Fred on ensivuonna ollut tallissa?
A) Vuoden
B) Kuusi vuotta
C) Neljä vuotta

4. Pinja on syntynyt..
A) 2001
B) 2004
C) 2000

5. Vekku ja Fred ovat?
A) Veljeksiä
B) Vihamiehiä
C) Parhaita ystäviä

6. Pinjan ja hevosten kisaura..
A) On ollut pitkä ja voitokas.
B) On ollut lyhyt, mutta suhteellisen menestynyt.
C) On ollut heikko, mutta tekee aina parhaansa.

7. Blogi perustettiin 2013, mutta Instagram perustettiin vasta..
A) 2014
B) 2015
C) 2016

8. Speedlimit sijaitsee..
A) Porissa
B) Raumalla
C) Turussa

9. Bitten ja Kaken tilaaminen..
A) Oli pitkään ja harkittu suunnitelma.
B) Oli täysin sattumaa.
C) Oli yllätys vanhemmilta.

10. Speedlimit harjoittaa seuraavia lajeja..
A) Klassinen, free riding, lännenratsastus ja monté.
B) Lännenratsastukseen ja free ridingiin.
C) Klassinen, free riding ja pienmuotoinen lännenratsastus.

lauantai 10. joulukuuta 2016

270# Luukku 10

Fredin jalkavamma

Joskus ohimennen on tainut tulla mainittua tästä asiasta ja nyt haluan selkeyttää tätä asiaa. En tiedä tekeekö tämä kiinnostavan luukun kokonaisuutena, mutta tämä oli helppo ja mukava toteuttaa itselle. Kaikille Fredin ''faneille'' tämä saattaa olla siis mielenkiintoinenkin tieto. Aloitetaan!

Fred siis saapui minulle 25.11.2013 eli siis noin kolme vuotta sitten. Kuten mainittu Fred oli aikalailla ei niin ''rakkautta ensisilmäyksellä osto'' nimittäin foorumilla oleva myynti-ilmoitus ponista sai olla siellä pitkään ennen kuin edes harkitsin ponin ostoa. Loppujen lopuksi ostin Fredin ja niin edelleen. Pian tämä super ruuna olikin majoittautunut Speedlimitin talliin ja täten juurtunut tänne.

Kolmen vuoden aikana voi tapahtua kaikenlaista. Fredihän siis hyppäsi kevyesti ainakin 80cm esteitä ja oli muutenkin lupaava estehevonen. Hienostihan se aina hyppäsi! Tämä on ainoa ikävä asia, joka on oikeastaan koskaan vaikuttanut mihinkään hevoseeni pitkäaikaisesti, sillä ollaan aina säästytty säikähdysellä. Kuitenkin kesällä 2014 tapahtui ehkä se odottamattomin käänne.

''Loppu tunnista menimme alle 60cm esteitä, mutta Fred kaatui ja Kaisla lensi!'' - 2014

Eli Fred ja pikkusiskoni siis kumoonratsastivat esteellä. En muista esteen korkeutta, mutta kaatuminen oli aika raju ja täten Fred alkoi ontumaan. Ontuminen kesti kauan ja kuukauden päästä Fredillä sai aloitella rauhallisesti. Vasta kolmen kuukauden jälkeen uskaltauduin hyppäämään Fredin kanssa esteitä ja silloinkin ne olivat korkeimmillaan 50cm. Tapaturman jälkeen en ollut hypännyt Fredillä ennen edelliskesää 60cm korkeampaa. Fredin jalat ovat vaivanneet poni useamman vuoden yhden epäonnistumisen takia, mutta nyt Fred vaikuttaa paremmalta kuin koskaan. Se hyppää hyvin ja on palannut takaisin estekorkeuteensa.

Olen harkinnut Fredin laittamista eläkehommiin, sillä onhan tuo jo vanha ja maailmaa nähnyt ♥

perjantai 9. joulukuuta 2016

269# Luukku 9

Mikä Speedlimitin hevonen on tehty juuri sinulle?

Maastolenkin laukkapätkä lähestyy. Miten ratsusi reagoi?
Oletko valmis tietämään kuka hevosista on juuri sinulle sopiva? Vastaa alla oleviin kysymyksiin ja vastattuasi kaikkiin kysymyksiin laske mitä vastauksia (A, B, C jne..) sait eniten. Mitä vastauksia ikinä saitkaan eniten (A, B, C jne..) tulee alla olemaan vastaus, josta selviää juuri sinulle sopivin hevonen. Ketä toivot ja yllätyitkö lopulla tuloksestasi? Jaa tuloksesi vaikkapa kommenteissa tai Instagramin uusimmassa kuvassa!

A) Hevosesi odottaa nätisti, että annat luvan lähteä kiitämään.
B) Hevosesi on valmis lähtöön ja reipastuu, mutta odottaa sinua.
C) Hevonen puree kiinni kuolaimeen ja ryöstää sinut kiitolaukkaan! Nyt mennään!
D) Hevonen otttaa rauhallisesti, mutta lähtee reippaasti laukkaamaan.

Edessäsi on korkea este ja ratsusi..
A) Hyppää ylitse ilman mitään ongelmia! Kehut tuli!
B) Hevosesi saattaa lähestyä turhan reippaasti, mutta kaikki sujui hyvin!
C) Hevosesi syöksyy kohti estettä ja hyppää kovaa ja korkealta!
D) Hevoesi epäröi hieman, mutta kannustaessasi kaikki sujui.

Koulukiemuroiden vuoro. Ratsastat hevosta muotoon ja kokoat askelta, mitä tapahtuu?
A) Ei ongelmaa tässäkään. Hevosesi toteuttaa kaiken pyydettäessä.
B) Hevonen ei välttämättä heti kuuntele sinua, mutta pian sekään ei ole ongelma..
C) Hevostasi ei kiinnosta. Kuolaimesta kiinni, pukkeja, kiemuroita laukkaa..
D) Hevonen yrittää parhaansa ja muutaman epäonnistumisen jälkeen onnistuukin!

Putosit! Mikä oli syynä?
A) Luisuin alas. Oma moka.
B) Hevonen pukitti. Ei se mikään iso ollut..
C) Hevonen pukitteli, syöksähteli pitkin kenttää laukassa ja nousi pystyyn!
D) Hevonen säikähti jotain tai kompastui pahasti.

Edessä on jotain pelottavaa! Miten selvisitte?
A) Ei ongelmaa. Saattaa hiukan vilkaista siihen suuntaan.
B) Hevosesi ottaa muutaman reippaamaan askeleen tai hyppää hieman sivulle.
C) Hevonen laittoi liinat kiinni ja hyppii takajaloilleen pyytäessäsi menemään lähemmäs.
D) Hevonen seisahti ja tuijotti pelottavaa asiaa, mutta pian pääsitte ohi turvallisesti.

Eniten A-vastauksia: Sinulle sopii isokokoinen, mutta maailman kiltein Kalle tai kenties pienempikokoinen herrasmies Fred, mutta jos kaipaat raskasta rakennetta ja villasukkia on Camu juuri sinulle sopiva! Zombikin saattaa kuulostaa ihan hyvältä korvaasi.

Eniten B-vastauksia: Sinulle sopii vauhtia täynnä oleva hevonen, joka kuitenkin jaksaa ajoittain olla rauhallinen ja kuuntelevainen. Sinulle sopii siis liitoaskeleinen Vekku tai kauniin värinen Loski. Jos kuitenkin olet vielä ponivuosien ratsastaja Demi on loistava vaihtoehto!

Eniten C-vastauksia: Sinä etsit aina vauhtia ja vaaroja ja täten Speedlimitin tulisin ja hurjin hevonen sopii juuri sinulle. Sinulle sopii Biitti tai hieman pienempi ja kokemattomampi Steppi.

Eniten D-vastauksia: Sinulle sopii hevonen, joka vaatii vielä eteenpäinviemistä ja tukea sinulta. Jokatapauksessa tahdot hevosen oleva tulevaisuudessa kilpakenttien kirkkain tähti. Täten sinulle sopii Bitte tai Kake.

torstai 8. joulukuuta 2016

268# Luukku 8

Muistatko nämä bannerit?

Blogi on muutaman vuoden aikana omistanut muutaman eri bannerin. Muistatko sinä nämä bannerit ja mahdollisesti jopa ulkoasun ja vuoden jolloin nämä olivat käytössä vai ovatko muutamant sinulle täysin uusia tuttavuuksia? Olen muutama vuosi takaperin julkaissut muutaman vanhan bannerin, mutta siitäkin on nyt aikaa, joten katsotaan bannerien kehityskaarta ja nostalgisoidutaan yhdessä.

Blogin ensimmäinen banneri näytti kutakuinkin tältä!







Aika suloinen banneri vaikka ikää tältä löytyy!


En ole varma käytettiinkö tätä koskaan virallisesti bannerina?



Huomaan, että jossain vaiheessa jokainen hevonen sai ''kerrallaan'' olla bannerissa.


















Mikä bannereista oli sinun suosikkisi?

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

267# Luukku 7

Jouluiset kuvat

Viimeisin luukku oli aika rento ja on nytkin. Olin kuvaamassa muutamia jouluisia kuvia hevosista ja yritin saada niihin hieman enemmän jouluista tunnelmaa muutaman eri niksin kanssa. Odotus on vielä pitkä, mutta ei muutama tunnelmaa tuova kuva haittaa mitään!