sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

294# Keppihevosten rollkur

Aihe jota ei kylliksi olla käsitelty

Luin tästä hiljattain postauksen jonkun toisen harrastajan blogista, joka tosin oli jo pidemmän aikaa kerinnyt blogissa lojumaan. Aihetta on myös käsitelty SKH-foorumilla, mutta nyt itse haluaisin esittää aihetta keppihevosharrastuksen parista.

Mikä ensinnäkin on rollkur ja mihin vetää raja? Rollkur on kiistanalainen hevosten harjoitusmenetelmä, jossa hevosen kaulaa taivutetaan äärimmilleen verrattain pitkiä aikoja (Wikipedia), jota voidaan selvästikkin harjoittaa myös keppihevosten parissa. Rollkur voi keppihevosten suhteen aiheuttaa saumojen repeämistä ja heikkenemistä, täytteiden ns. pilalle menemistä eli täytteet liikkuvat tai siirtyvät väärin joka pilaa hevosen muodon. Rollkur voi myös aiheuttaa suun rikkoutumista vahvasta ohjasotteesta johtuen.

Myös keppihevosharrastuksen ihanne on, että hevonen liikkuu pyörenä, hyvin muodossa ja koottuna, mutta milloin tietää milloin on mennyt liian pitkälle hakiessaan sitä täydellistä muotoa ja peräänantoa jota kaikki ihannoivat. Eli mistä tiedät mikä on rollkur ja mikä ei? Rollkur on helposti tunnistettavissa luotilinjan avulla joka on yksinkertainen ''kaava'', joka piirretään hevosen niskan ja pään liittymäkohdasta kahden viivan avulla.


Yllä olevassa kuvassa edesmennyt welsh ori Prinssi on hieman luotilinjan takana, mutta tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että kuvassa käytettäisiin rollkuria. Ori liikkuu pyöreästi, mutta ei toivotusti luotilinjan omaisella paikalla. Liika kokoaminen ei kuitenkaan koskaan ole hyväksi. On kuitenkin hyvä huomioida, että orin kangas ei ole ollenkaan rytyssä tai painunut kasaan. Rollkur on äärimmäinen kokoaminen jolloin hevosen turpa on melkein kiinni ryntäissä.



Yllä olevissa kuvissa molemmat hevoset ovat täydellisesti luotilinjan mukaiset ja täten ovat hyvin pyöreinä ja koottuina ilman minkäänlaista pakottamista tai repimistä. Tämä on kaikkein toivotuin, mutta ei suinkaan jokaisen harrastajan ihanne muoto. On ikävä huomata, että jotkut ihmiset käyttävät jokapäiväisesti rollkuria tai kokoavat hevosteen luotilinjan taakse sillä se näyttää heistä kauniimmalta tai ns. kokoaa hevosta paremmin kuin tälläinen luotilinjan mukainen kokoaminen.

Alla oleva hevonen on taas hyvin paljon luotilinjan takana. On myös huomioitava, että hevosen turpa on melkein kiinni ryntäissä ja, että hevosen kangas on rypistynyt kaulan ja leuan liittymäkohdassa. Tätä kuvaa voimme käyttää jo esimerkkinä rollkurista. Valitettavasti luultavasti kaikki ovat siihen joskus syyllistyneet niin vahingossa kuin tahallisestikkin - kuin myös epäonnisena minäkin. Kuvan hevonen ei kuitenkaan ole kärsinyt saumojen tai täytteiden parissa, vaikka näitä epäonnisia kuvia löytyykin. Rollkur on minulle absoluuttinen ei nykyään ja olen työnskennellyt paljon jämäkän, mutta kevyen ohjastutuman parissa. 


Mitä mieltä itse olet rollkurista keppihevosten parissa?